BIORESONANSSI
Bioresonanssi tai toiselta nimeltään taajuusterapia, on kokonais- ja järjestelmäkonsepti, joka diagnosoi, tasapainottaa kehon toimintojen häiriöitä.
BIORESONANSSI – tajuusterapia
Bioresonanssi tai toiselta nimeltään taajuusterapia, on kokonais- ja järjestelmäkonsepti, joka diagnosoi, tasapainottaa kehon toimintojen häiriöitä. Kehon omat parantumismekanismit aktivoituvat ja sisäinen puhdistus ja itseparantuminen voivat alkaa. Rayonex bioresonanssi on sertifioitu ja lääketieteellisesti hyväksytty EU:n sähkölääketieteellisiä laitteita koskevien vaatimusten mukaisesti (Saksassa) ja sitä käytetään monen maan terveydenhuollossa.
Näin taajuuslääketieteellinen laite toimii
Frekvenssejä esiintyy kaikkialla, pienimmästä molekyylista suuriin planeettoihin. Kaikki kappaleet – atomit, molekyylit, solut jne. – värähtelevät koko ajan tasapainotilansa ympärillä. Tätä liikettä kutsutaan oskillaatioksi. Värähdysten lukumäärää per aikayksikkö kutsutaan frekvenssiksi, eli taajuudeksi.
Sähkömagneettinen kenttä ympäröi kaikkia elimistöjä ja kaikkia aineita ja kentällä on omat erityiset taajuusmallinsa. Kaikilla bakteeri- ja viruslajeilla on myös oma taajuutensa. Samoin jokaisella ihmisen elimellä on oma taajuutensa. Näitä taajuuksia mittaamalla voidaan selvittää mahdollisia häiriöitä, jotka ovat viittaus siitä, että kehossa vallitsee epätasapaino/tukkeutuma. mahdollisia häiriöitä, jotka ovat viittaus siitä, että kehossa vallitsee epätasapaino/tukkeutuma. Jos esim. maksan taajuus poikkeaa normaalista, voidaan selvittää, johtuuko ongelma ruoansulatuksesta, vieroituksesta vai ravinnonpuutteesta. Jos osoittautuu, että kyseessä on esim. vieroitusongelma, voidaan edelleen selvittää, onko kyseessä raskasmetallit vai muut toksiinit, joita elimistöstä olisi poistettava. Kun muuttuneet taajuudet tasapainotetaan eli harmonisoidaan, kehon omat parantumismekanismit aktivoituvat ja sisäinen puhdistus ja itseparantuminen voivat alkaa.
Mita bioresonanssi tarkoittaa?
Jaamme sanan kahteen osaan. Bio painottaa menetelmän luonnollisuutta ja resonanssi, jota voi esiintyä vain, kun identtisen taajuuden omaavat kohteet sopivat yhteen. Hyvä esimerkki on ääniraudan käyttö. Jos käytössä on kaksi samanlaista äänirautaa ja niitä pidetään toistensa vieressä, ja sitten lyödään toista niin, että sen ominainen ääni kuuluu, toinenkin rauta alkaa liikkua, vaikka siihen ei ole koskettu. Tuloksena molemmat ääniraudat, jotka käyttävät samaa taajuutta, lähettävät saman sävelen. Tämä toimii vain, jos molemmat ääniraudat ovat identtisiä. Samoin laitetta voidaan käyttää kehon eri stressitekijöiden löytämiseen.
Näin tämä toimii käytännössa
Rayonexiin kuuluu metalli- ja pellavalangoista kudottu huopa. Metallilangat on kudottu yhteen huovan yhteen kulmaan ja ne yhdistyvät johtoon. Johto liitetään taajuusgeneraattoriin, josta signaali lähetetään huopaan ja huovasta. Taajuudet ovat sinusaaltoja, joista kaikki materia koostuu. Siksi menetelmä on täysin vaaraton.
Asiakas istuu tai makaa mukavasti huovalla. Huopaa voidaan myös käyttää liikuttaessa hartioilla. Mitään vaatimusta liikkumattomana olosta ei siis ole. Hoito on täysin kivuton.
Rayonex bioresonanssin avulla voimme analysoida sekä sisäisiä että ulkoisia terveyteen vaikuttavia tekijöitä, muun muassa:
- Happo-/emästasapainoa
- Elinten toimintoja
- Oireisiin liittyviä häiriöitä elimissä ja ruumiinosissa
- Stressiä
- Patogeenejä: Bakteereja, viruksia, loisia ja sieniä, myrkkyjä
- Raskasmetalleja
- Ravintoanalyysi: Kivennäisaineet, vitamiinit, aminohapot
- Allergiat ja sietokyvyttömyydet: ravintoaineet, siitepöly ja eläimet
- Hormonit
- Sähkösumua
- Geopaattista stressiä
- Unihäiriöitä
Haluatko varata ajan? Ota yhteyttä meihin tästä